Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoministeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoministeri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Tuomioja

Kuvia Tuomiojan viimeviikkoisesta vierailusta voi muuten katsella Facebookissa.

Vierailun kulusta voi lukea suurlähetystön sivuilta. Kyllä tuota juttua vielä vähän muokattiin vierailun jälkeen. Ulkoministeriö otti sen omillekin verkkosivuilleen, mikä oli hyvä: sain sen kautta ruotsinkieliseen versiooni tarpeellisia kielikorjauksia.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Ulkoministeri


Koulut ovat alkaneet. Maanantaina istuin aamiaisella ja kuuntelin lasten kiljahtelua. Jostain syystä ääni toi mieleeni maauimalan, kunnes muistin asuvani koulun takana. Kun iltaisin kävelen koulun ohi, porraskaiteilla pyörii lapsia. Joskus he kysyvät minulta: ”A keni sahat?”, eli ”Onko teillä sahatia?” Pari kertaa ihmettelin, että mikä sahat, mihin lapset, että etkös muka tiedä, mikä sahat on. Sitten katsoin sanakirjasta. Kelloa se tarkoittaa. Heti asian selvittyä muistin kuulleeni aiemminkin, että tuota turkkilaista lainasanaa joskus käytetään. Se ei vain ollut jäänyt mieleeni, sillä työskennellessäni viime vuonna Fushë Kosovëssa kello oli ”ora”.

Erkki Tuomioja tulee huomenna kylään. Aamupäivällä hän tapaa suomalaisia asiantuntijoita suurlähetystössä, ja lähtee sitten keskustelemaan kosovolaisten ministerien kanssa. Minun tehtävikseni on uskottu toimittajan ja valokuvaajan opastaminen lähetystövisiitin aikana ja vierailusta kertovan uutisen kirjoittaminen nettisivuille. Oikeastaan olen kirjoittanut sen jo: ministerien vierailut suunnitellaan aika tarkkaan.