Muistoja pimeästä

Vietin eilisillan Plemetinan oppimiskeskuksessa saksalaisen vapaaehtoiskollegani, tämän vierailulle tulleiden vanhempien ja plemetinalaisten ystäviemme seurassa. Matkalla plemetinalaiset soittivat: sähkökatko, voisimmeko tuoda kynttilöitä? Pristinassa Pejtonin kaupunginosassa virtaa riittää aina, ja niin nopeasti asioihin tottuu, että kynttiläpyyntö aiheutti minulle puolen sekunnin hämmästyksen: ei sähköä? Sitten muistin. Plemetina: ei tietenkään sähköä. Maxi-Cola virtasi ja laulu raikui kynttilänvalossa.

Mieleeni palasivat sähköttömät illat viimevuotisessa isäntäperheessäni Fushë Kosovassa. Pimeyden pudotessa yllemme jähmetyimme paikoillemme. Lapset puhuivat kuiskaten, aikuiset eivät ollenkaan. Iltapesu suoritettiin pimeässä kylpyhuoneessa vedellä, joka ei ilman sähköä noussut hanoihin. Äiti toi sähkölämmitteiseen huoneeseeni ylimääräisen karvalankapeitteen. 

Sähkö palaili pätkittäin. Valot välähtivät ja televisio räsähti päälle pimetäkseen heti uudelleen. Perhe päästi harmittelevan huokauksen, mutta enne oli tavallisesti hyvä. Pian valot syttyivät uudelleen, pysyivät päällä, ja uskalsimme taas puhua.

***

Siitä yksityistämisestä muuten. Kosovon eduskunta äänesti torstaina Vetëvendosjen aloitteesta yksityistämisprosessin keskeyttämiseksi. 45 puolesta, 53 vastaan. Yksityistäminen jatkuu.